Velkavipu blogi avautuu uudessa osoitteessa: www.velkavipu.com
Tämän sivuston päivitys päättyy ja vanhat tekstit löydät myös uudesta osoitteesta.
2.12.2018
8.7.2018
Velkavivun 2018 toisen kvartaalin osavuosikatsaus
Kvartaalin tapahtumat kiteytetysti:
- Rahasto ja ETF-kuukausisäästöt
toteutuivat suunnitelman mukaisesti
- Ostot: Tikkurila ja Svenska
Handelsbanken
- Myynnit: -
2018 toinen neljännes on
takana ja aika tuutata raporttia tapahtumista ja varallisuuden muutoksesta.
Kolmen kuukauden periodi on suhteellisen tapahtumaköyhä. Sijoitusvarallisuus kasvoi kuitenkin jakson aikana lähes 12k€:lla.
Puolet kasvusta tuli sijoitusasuntojen lainojen lyhennyksistä ja puolet uusista
sijoituksista sekä osakkeiden, rahastojen ja ETF:n arvonnnoususta.
Salkkuun tuli uutena
sijoituksena Svenska Handelsbanken ja tämän lisäksi Tikkurilaa tarttui
osto-ohjelman mukaan pari satsia Degiron kautta. Lisäksi tein kesäkuun lopulla
kuukausisäästöön sijoitettavan summaan korotuksen sekä pientä hienosäätöä.
Uudet painot löytyvät Tavoitteet sivulta.
Lupasin edellisessä kvartaalikatsauksessa kirjoittaa Tikkurilasta lisää,
kun osto-ohjelma alkaa toteutumaan. Ostoja on tullut nyt salkkuun kolme erää ja
lisäostoja on tarkoitus tehdä 1-2 erää jos hinta laskee toivotulle tasolle.
Tikkurilan hinta on sahannut viime vuodet (2013-2018) 14-20€ haarukassa. Pyrin
saamaan osakkeiden keskihinnan noin 14,5 euron tasolle. Tikkurila on maksanut osinkoa
4-5% luokkaa vuosittain. Surkea viime vuosi näkyi osakkeen tunnuluvuissa ja
oman- sekä sijoitetun pääoman tuotot tippuivat reilusta 20%:sta 10%:n
tuntumaan. Vuoden 2017 kesä oli säiden puolesta todella sateinen eikä
maalikauppa käynyt totutun mukaisesti ja tähän kun lisätään uuden toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönoton haasteet oli tulos rumaa luettavaa. Osakkeen kurssi ei ole elpynyt vuoden 2017 tilapäisten haasteiden jälkeen ja tästä syystä valitsin osakkeen mukaan osto-ohjelmaan. Kesä 2018 on puolestaan ollut yhtä
aurinkoa ja tämän pitäisi näkyä yhtiön toisen kvartaalin tuloksessa kasvuna.
Yhtiön tuotteet ovat omien kokemuksien mukaan todella hyviä ja odotan
puurakentamisen suosion nousun myötä myös maalien kysynnän kasvavan myös
tulevaisuudessa.
Oikein mukavaa kesää ja lomakautta.
1.6.2018
Rakentamisen syklin vaihe
Rakennusyhtiöitä sekä konevuokraamoita pidetään syklisinä
yhtiöinä eli silloin, kun taloudessa menee hyvin, niiden kurssit nousevat ja taantuman
kurkistellessa arvostus puolestaan laskee. Tämän tekstin tarkoituksena on
tarkastella rakentamisen syklin vaihetta.
Olemme saanee lukea lehdistä, että
rakentaminen on vilkasta ja uusia kohteita nousee ennätys tahtiin. Alla oleva
tilasto kuvaa uusien aloituksien määrää ja nyt aloitukset ovat korkeimmillaan
22. vuoteen.
Huomattavaa tilastossa on, että aloitukset ovat nimenomaan
kerrostaloja. Omakotitalojen aloitukset ovat laskeneet useamman vuoden ajan ja
rivitalojen aloitukset ovat pysyneet samalla laskevalla tasolla useamman
vuoden.
Asiantuntijoiden mukaan Suomi on kaupungistumisessa Ruotsia
noin 5-10 vuotta jäljessä ja edellä esitetyn kuvaajien perustella mutkat hieman
suoriksi vedellen Suomen kaupungistuminen voidaan sanoa alkaneen vasta vuonna
2009 toden teolla.
Rakentamista hillitseviä tekijöitä ovat kustannusten ja urakkahintojen
nousu sekä pula työntekijöistä erityisesti kasvupaikkakunnilla. Vuonna 2018 rakentamisen
tuotannon ennakoideen nousevan 2-4%, mutta kääntyvän noin 2% laskuun vuonna
2019 (Lähde).
Edellä esitettyjen rilastojen valossa voidaan sanoa, että
olemme tällä hetkellä ainakin syklin huipun tuntumassa. Seuraavassa blogitekstissä
tekstiä Helsingin pörssin rakennus- ja konevuokraus yrityksistä sekä niiden arvostuskertoimista.
22.4.2018
Velkavivun 2018 ensimmäisen kvartaalin osavuosikatsaus
Vuoden ensimmäisen kvartaalin
tapahtumat kiteytetysti:
- Rahasto ja ETF-kuukausisäästöt toteutuivat suunnitelman mukaisesti
- Ostot: H&M, Oriola, Tikkurila, Citycon ja Altia
- Myynnit: -
Vuoden 2018 ensimmäinen
neljännes on taputeltu ja tulosjulkistuskausi kiihkeimmillään. Kvartaalin
aikana osakkeiden heilunnan voimakkuus taisi yllättää osan sijoittajista, sillä
keskusteluista päätellen tuomiopäivän huutelijat lisääntyivät merkittävästi
kovimpina laskupäivinä. Kurssi reaktiot vuoden 2017 viimeisen kvartaalin tuloksiin
olivat voimakkaita ja komeita päiväkohtaisia nousuja ja dramaattisia laskuja
nähtiin tammi-helmikuun aikana. Tammikuu ilmiö nähtiin myös tänä vuonna, kun
OMX25 indeksi nousi tammikuun aikana 3905 pisteestä 4042 pisteeseen käyden
viikkoa ennen kuukauden loppumista jo 4114 pisteessä.
Salkkuun päätyi uusia
sijoituksia H&M:n, Cityconin, Tikkurilan ja Altian muodossa. Tein ostot
Degiron kautta lukuunottomatta Altian listautimisantia, johon osallituin
Nordnetin salkun kautta. Kolmen ensiksi mainitun osalta käynnistin
osto-ohjelman ja tarkoitus on lisätä hinnan laskiessa sopivalle tasolle.
Kvartaalin aikana ostin H&M:aa yhteensä kolme eri kertaa ja Cityconia ja
Tikkurilaa yhdet erät. Aikaisemmin aloittamani osto-ohjelma Oriolan osalta toteutui
yhden oston verran.
H&M on lasketellut
pulkkamäessä viimeiset kolme vuotta ja mäki on ollut jyrkkä kokonaislaskun
ollessa yli 60%. Tämä ruotsalainen jätti on sählännyt viime vuodet aggressiivisen
kasvun tiellä ja avannut uusia myymälöitä nopeaan tahtiin. Tähän
kannattamattomaan kasvuun, kun vielä lisätään verkkokaupan ja uusien mallistojen
myynnin pettymykset on kurssireaktio ollut oikeutettua. Miksi sitten päädyin
sijoittamaan H&M:n osakkeeseen kaiken näiden pettymysten jälkeen? Uskon
yhtiön suunnan muuttuvan tulevien vuosien aikana. Minulla ei ollut yhtään
suoraa sijoitusta vaatealaan ja uskon ihmisten tarvitsevan vaatteita myös
jatkossa. Ihmisten kuluttajakäyttäytyminen on suuntautunut osittain kertakäyttö
vaatteisiin eli haetaan tiettyä tilaisuutta varten vaatteet halvalla ja sen
jälkeen jätetään ne kaappiin roikkumaan. Tässä kategoriassa H&M edustaa
kärkipäätä. Omat kulutustottumukset eivät edusta tätä suuntaa vaan ostan
mieluummin kestäviä laadukkaita vaatteita harvemmin. Yritys on terävöittänyt
strategiaansa ja sen jalkauttaminen ottaa aina oman aikansa ja lisäksi
yrityksen johto on viime aikana tankannut osaketta.
Kirjoitan Cityconista ja
Tikkurilasta myöhemmin, kunhan osto-ohjelma alkaa toteutua suunnitellusti.
Kvartaalin aikana
sijoitusvarallisuus kasvoi reilulla 7k€ johtuen pääosin sijoitusasuntojen lainojen lyhennyksistä,
uusista sijoituksista ja pienestä arvon noususta. Kokonaisvarallisuus ylitti
kvartaalin aikana 200k€ rajan. Rajan ylittämistä on tarkoitus juhlistaa
suuntaamalla saatu palkankorotus kokonaisuudessaan sijoittamiseen.
20.2.2018
DIY korkosuojaus
Korkojen nousua on
huudeltu ja osittain varmasti myös pelätty jo jonkin aikaa. Euroopan
keskuspankki on paaluttanut tavoitteeksi noin 2% inflaation ja korkoja tuskin
lähdetään nostamaan agressiivisesti ennen tämän rajan ylittymistä. Suomen inflaatio ennusteet
vuodelle 2018 osuvat 1,0-1,5% haarukkaan ja keskiarvo on 1,28%. Vuoden 2019
ennuste on tällä hetkellä luokkaa 1,5%.
Korkojen nousuun suoraan
vaikuttava Euroalueen inflaatio oli tammikuussa 2018 1,3% ja Euroopan
keskuspankin ennuste on koko vuodelle 1,5% ja ensi vuodelle 1,7%. Tämä ei
viittaa siihen, että EKP olisi ohjauskorkoa aivan hetkeen nostamassa, mutta trendi
on selvästi koron nousua ennakoivaan suuntaan.
Mitä koron nousu tarkoittaa velalliselle ja mihin olisi syytä varautua?Lyhykäisyydessään nouseva korko tarkoittaa isompia korkokuluja korontarkistuspäivästä lähtien. Pankille maksettava lainanlyhennyksen suuruus tulee jossain vaiheessa kasvamaan eli pankki on vailla sinulta suurempaa lainanlyhennystä, ellet ole sitonut lainaasi kiinteää korkoa tai kiinteään tasaerään (jolloin laina-aikasi pitenee). Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että korkojen nousuun tulee varautua ennen niiden nousemista. Korkojen nousuun voi varautua useammalla tavalla. Voit vaihtaa kiinteään korkoon tai ostaa pankin myymän korkosuojauksen eli korkokaton tai korkoputken.
Onko muita vaihtoehtoja
suojautua?
Uskon itse siihen, että
pankkien myymät tuotteet ovat heidän itsensä kannalta suotuisia ainoastaan
heille itselleen. En usko, että pystyn tässä pöydässä pelaamaan korttejani niin
hyvin, että jäisin voitolle heidän ylivertaisen laskenta- ja analyysi edun
johdosta. Onneksi minulla on hihassa yksi ylimääräinen ässä, jonka voin
riipaista pöytään tässä vaiheessa - itse tehty korkosuojaus.
Itse rakennettu
korkosuojaus
Konsepti on varsin
yksinkertainen ja äärimmäisen kustannustehokas. Maksat itsellesi suojaa
tulevaisuuden varalle.
Lähestytään itse rakennettua
korkosuojausta esimerkki laskelman kautta.
Lainaa 100 000 eur
Laina-aika: 10 vuoden annuiteettilaina
Lainan tiedot: 0,5%
marginaali (negatiivinen viitekorko ei pienennä marginaalia), 200€ perustamiskulu, 2€ lainanhoitokulu ja 12kk euribor.
Jos haluat varautua 2%
korkoon, säästä silloin kuukausittain nykyisen koron ja 2% koron erotuksen kuukausittain:
946,37 eur – 858,18 = 88,19 eur
Mikäli haluat varautua 3%
korkoon, säästät silloin kuukausittain 134,35 eur.
Riskinä tässä on
tietenkin, että jos valitset liian pienen varautumistason ja korot nousevat
nopeasti sen yli niin joudut turvautumaan säästöihisi liian nopeasti ja ne loppuvat
kesken laina-ajalla. Tällä hetkellä pankit myyvät 10- vuoden kiinteää korkoa
vähän reiluun 1,5% hintaan eli heidän olettamuksen mukaan korko ei tulisi
nousemaan juuri tuon tason yläpuolelle seuraavan 10-vuoden aikana.Paras puoli tässä on ehdottomasti se, että mikäli korot eivät nousekaan laskemallesi tasolle niin voit maksaa halutessasi lainan ennakkoon takaisin tai käyttää säästössä olevat rahat johonkin muuhun.
Lopuksi vielä pieni varoituksen sananen: En myöskään aivan ensimmäiseksi suosittelisi sijoittamaan säästettyä summaan osakkeisiin tai rahastoihin, sillä jos korot nousevat niin olettavaa on pääomien siirtyminen juuri näistä tuotteista korkojen suuntaan ja sen seurauksena tulemme mahdollisesti todistamaan osakkeiden arvon laskua.
2.1.2018
Velkavivun 2017 neljännen kvartaalin osavuosikatsaus
Vuoden 2017 neljännen kvartaalin
tapahtumat kiteytetysti:
Rahasto ja ETF-kuukausisäästöt toteutuivat suunnitelman mukaisesti
Ostot: Gofore,
Terveystalo, Oriola ja Rapala
Myynnit: Gofore, Terveystalo
ja Nokia
Vuosi 2017 tullaan
muistamaan lukuisista listautumisista, Bitcoin hypestä ja kannabisosakkeiden
esiinmarssista. Me pienempää riskitasoa
hakevat ja vähän pidemmällä tähtäimellä varallisuuden kasvattamista haikailevat
muistamme vuoden suotuisasta arvon noususta osakemarkkinoilla. Kuten ostoista
ja myynneistä näette myös minä osallistuin IPO-ralliin, mutta pyrin valitsemaan
sellaisia yrityksiä joiden listautumisen takana ei olisi pelkkä entisten
omistajien rahastus. Päädyin kuitenkin myymään Terveystalon kaikki osakkeet ja
suurimman osan Goforen osakkeista ensimmäisenä kaupankäyntipäivänä ja
kääräisemään pienet pikavoitot. Olen pitkin vuotta miettinyt oman strategian
jalostamista ja sijoitussuunnitelman päivittämistä, mutta ultimaattista
totuutta en ole vielä löytänyt. Minun kohdalla tämä tarkoittaa suurelta osin
sitä, että jatkan kuukausittaista säästämistä valittuihin rahastoihin ja
ETF:iin, mutta pientä lisämaustetta tulen hakemaan mahdollisilla suorilla
osakeostoilla käteispuskurin kasvattamisen sijasta.
Hajautusta
saa rahastoihin ja ETF:iin sijoittamisen myötä jo ihan riittävästi, joten sitä
ei tarvitse suorilla osakesijoituksella enää hakea vaan voi keskittyä poimimaan
omiin mieltymyksiin ja tavoitteisiin sopivia osakkeita. Ostokohteiden
valinnassa joutuu varmasti käymään jatkossakin mentaalista taistelua. Tällä
taistelulla tarkoitan markkinapsykologian vaikutusta osakevalintoihin.
Esimerkkinä voisi mainita Rapalaan sijoittamisen. Ostin kyseistä osaketta
pieniä eriä kesällä ja nyt joulukuussa lisäsin omistusta. Onko tämä sitten
klassinen putoavan puukon tavoittelu eli ylipääsemätön halu pienentää
keskihinnan muodossa tehtyä ”virhettä” vai aitoa uskoa yrityksen parempaan
tulevaisuuteen uuden strategian myötä?
Uskon yrityksen vahvaan
markkina asemaan, brandiin ja uuden strategian tuomaan käänteeseen. Sitä
milloin käänne tapahtuu en luonnollisesti pysty sanomaan, mutta ostamalla
pienempiä eriä yhden kertasijoituksen sijaan saatan alentuneen keskihinnan
myötä osua lähemmäs käännehintaa. Toinen esimerkki on Oriolaan sijoittaminen,
jossa uskon toiminnanohjausjärjestelmän aiheuttaneiden toimitusongelmien olevan
tilapäinen häiriö ja niiden korjaantumiseen ajan kuluessa. Näen myös Oriolan ja
Keskon yhteistyön olevan oikea toimenpide jos ja kun apteekit vapautuvat
nykyisestä säädellystä mallista vapaampaan kilpailuun.
Kvartaalin aikana sijoitusvarallisuus kasvoi reilulla 5k€
johtuen pääosin uusista sijoituksista ja sijoitusasuntojen lainojen
lyhennyksistä. Kokonaisuutena kehitys koko vuoden osalta on ollut kyllä
poikkeuksellisen suotuista, mutta aikaisemmin tänä vuonna elätelty toive
varallisuuden 200k€ rajan ylityksestä siirtyi valitettavasti vuodelle 2018.
Vuoteen 2018 on tarkoitus
lähteä back to basics teemalla:
- Passiivisesti suoraan osakkeisiin sijoittavien rahastojen kasvuosuudet
- Korkojen nousuun varautuminen asuntosijoituksessa
- Jatkuva oppiminen ja itselle sopivimman strategian jalostaminen
10.12.2017
Strategiaruletti
Olette varmaan
kiinnittäneet huomiota, että moni blogin pitäjä on aloittanut ensin indekseillä
ja sitten jonkin ajan kuluttua vaihtaneet strategiaa? Kokemuksen kartuttua
ollaan ylituoton toivossa uskottu ensin kasvuyhtiöihin, seuraavaksi saarnattu
momentum- ja arvostrategiaa ja lopuksi strategiaruletti on saattanut pysähtyä
osinkoaristokraatteihin. Pörssiä ohjaa vahvasti ahneus ja pelko eli jos jostain
on saanut tuottoa niin rahat ohjautuvat sinne ja jossain vaiheessa myydään kurssilaskun
tai lisätappion pelossa. Kirjoitin jossain vaiheessa, että rahastot ja indeksit
ovat porttiteoria näkemyksen ottamiseen. Usko omiin kykyihin kasvaa ajan kanssa
ja oman tietämyksen lisäännyttyä ollaan valmiita sijoittamaan suoraan
osakkeisiin parhaaksi katsomallaan strategialla. Näen tämän aivan luonnollisena
ilmiönä ja todellisuudessa ylituottoa on tarjolla markkinoilla, mutta
henkilökohtaisesti en usko omiin kykyihini voittaa markkinaa pitkässä juoksussa.
Tämä ei kuitenkaan poista sitä takaraivossa kummittelevaa ajatusta, että josko
kuitenkin yrittäisin ainakin pienellä panostuksella. Näin tulee myös
varmuudella tapahtumaan, jos löydän sopivia ostokohteita.
Mietin omia tavoitteita
ja kohteita vuodelle 2018 ja päädyin jonkin asteiseen kompromissiin, johon
siirryin jo vuoden 2017 kesällä. Säästän edelleen kuukausittain 50% rahastoihin
ja indeksiin sekä toisen 50% joko pistän puskurirahastoon tai sijoitan suoraan
osakkeisiin. Jätän takaoven tarkoituksella auki mahdolliselle kurssilaskulle ja
samalla varaudun korkojen nousuun sijoitusasuntojen lainojen osalta. Tarkempi
jaottelu on nähtävillä Tavoitteet välilehdellä.
Lähtökohtana oli sopiva
maantieteellinen ja ajallinen hajautus ja koin onnistuneeni siinä suhteellisen
hyvin. Suurin paino tulee olemaan USA:ssa, vaikka kasvu sielläkin on jatkunut
jo pitkään ja keskuspankki on karsimassa tukitoimia sekä nostamassa
ohjauskorkoa. Yhtiöiden tulokset ovat kuitenkin olleet suhteellisen hyvällä
tasolla ja suuret yhtiöt toimivat globaaleilla markkinoilla ympäri pallon.
Uutena salkkuun valitsin Warren Buffetin luotsaaman Berkshire Hathaway:n.
Pienenä selvyytenä on syytä varmaan mainita, että valitsin kyseisen yhtiön
B-sarjan. A-sarja olisi toki ollut kiva, mutta yhden osakkeen arvo on karvan
alle 300 000 USD eli aivan kuukausittain suoritettavaan ostoon ei omat nappulat
riitä. En keksinyt yhtään vastaväitettä kysymykseen miksi en sijoittaisi
kyseiseen osakkeeseen? Tätä paperia saa harvoin halvalla, joten ajallinen hajautus
lienee se fiksuin tapa hankkia kyseistä yhtiötä. BRK.B:n kuukausittaiset ostot toteutan
Degiron kautta, jolloin kustannukset jäävät siedettävälle tasolle.
Eurooppalaiset
sijoitukset toteutan Nordnetin kautta raapien rusinat pullasta. Jatkan
superrahastojen kuukausisijoittamista ja lisäksi uutena mukaan tulee Euro Stoxx
50 ETF. Rusinat pullasta vertaus tarkoittaa tässä yhteydessä luonnollisesti
mahdollisimman pieniä kuluja riittävällä hajautuksella. Seligson rahastoyhtiö
jatkaa myös mukana kahden rahaston voimin. Russian Prosperity ja Global TOP25
Brands ovat valintani heidän valikoimastaan.
En itse keksinyt miksi
tätä omaa strategiaani voisi kutsua, mutta jos saat sen sorvattua johonkin
strategian määritelmään niin laita ehdotuksesi kommenttikenttään.
24.11.2017
Härkä, jäitä kypärään! Terveisin, Karhu
Elämme oikein mukavaa nousukautta ja tämä riemuhan
on kohta jatkunut vuoden 2012 puolesta välistä tähän päivään saakka muutamaa aivastusta
lukuun ottamatta. Nousukaudet on kestänyt laskukausia pidempään menneisyydessä,
mutta on syytä pitää mielessä se fakta, että olemme jälleen päivän lähempänä
seuraavaa laskukautta. Merkkejä huipusta on kuitenkin ollut minun mielestä
selvästi nähtävillä kuluvan syksyn aikana. Pörssiin on listautunut lukuisia uusia yrityksiä,
sijoittamisesta kirjoittelu on yleistynyt iltapäivälehdissä, kurssit rikkovat
ennätyksiä ja lisäksi sijoituksissa onnistuneet ovat saaneet guru-liitteen
eteensä haastatteluissa.
Muistan ensimmäiset osakeostoni ja sen pakottavan
tunteen seurata kurssien liikeitä päivittäin. Hyvältähän se tuntuu, kun
osakkeet ovat vihreällä ja pörssikurssit osoittaa kohti koillista. Onnistumiset
luonnollisesti ruokkivat itseluottamusta ja tulee halu tehdä lisää kauppoja,
koska rahan makuuttaminen nollakorkoisella tilillä on täysin järjetöntä jos
toisaalla saa useamman prosentin tuoton. Keskustelupalstoilla muutaman päivän
laskut nimetään alennusmyynneiksi ja ne nähdään vain ja ainoastaan hyvinä
paikkoina tankata lisää osakkeita. Tähän väliin kirjoitusta tulee se klassinen
ja kaiken kivan pilaava tylsä sana - mutta.
Kurssien nousu voi tietenkin jatkua tästä hetkestä
ikuisuuteen, mutta sen todennäköisyys on täysin olematon. Oletko koskaan
uhrannut ajatusta sille, miten reagoit jos kurssit kääntyvätkin laskuun?
Tartutko rohkeasti tippuvaan puukkoon ja tankkaat ”alennuksesta” lisää? Entä
jos kurssit laskevat vielä ja käteispuskurisi alkaa olla käytetty? Otat
tietenkin velkavipua, koska kurssit eivät voi enää laskea? Mutta valitettavasti
ne voivat vielä laskea lisääkin. Tuleeko sinulle siinä vaiheessa mieleen kuningas
idea ja myyt osakkeet, jotta voit ostaa ne halvemmalla takaisin? Mutta entä
jos tämä ajoitus ei onnistukkaan? Ostat osakkeet takaisin liian aikaisin ja
kurssit jatkaa laskuaan. Heität mahdollisesti pyyhkeen kehään ja myyt kaikki pois
etkä halua koskaan kuulla puhuttavan osakkeista.
Jos olet tullut ensimmäistä kertaa markkinoille
viimeisen parin vuoden aikana, niin nyt olisi jo korkea aika miettiä miten on
järkevintä toimia jatkossa. En kehoita ketään myymään salkkua tyhjäksi ja
odottavan kädet näppäimistöllä romahdusta vaan yritän rohkaista pitämään pään
kylmänä ja miettimään eri tilanteita ennakolta. Sijoittamalla sinun varallisuutesi
kasvaa pommin varmasti pitkässä juoksussa, kunhan vältät pahimmat karikot ja
virheet. Tähän meneillään olevaan nousukauteen kerkeää varmasti mukaan. Hyviä
kohteita ja tilaisuuksia tulee varmasti vastaan myös tulevaisuudessa, joten miksi
uhrata varma varallisuuden kehittyminen kaikki mulle heti nyt tyyppisellä
asenteella?
Kolme tipsiä, joita noudattamalla sinun
varallisuus kasvaa varmasti tulevaisuudessa:
1. Sijoita pitkäjänteisesti ja minimoi kulut.
Luovu pikavoittojen tavoittelusta ja aseta tähtäin
pidemmälle 5-20. vuoden päähän. Vältä pienien pörssierien ostoja ja ylihintaisia
sijoitustuotteita. Voit myös siirtyä pienikuluisiin rahastoihin, indekseihin, ETF:iin
tai kerää sijoitettavaa summaa niin kauan, että kulut jäävät alle 1% sijoitettavasta summasta.
2. Opiskele
koko ajan lisää.
Netistä löydät paljon tietoa ja kirjastosta saat
lainattua sijoittamiseen liittyviä kirjoja maksutta. Voit koko ajan tulla
paremmaksi sijoittajaksi ja kehittyä sijoittamiseen liittyvissä asioissa. Jos et guru-luokkaan päätyisikään niin perehtymällä pienennät merkittävästi riskiä tehdä isoja virheitä ja pysyt riittävän etäällä karikoista ja sudenkuopista.
3. Tee oma sijoitussuunnitelma ja pysy siinä.
Jos sinulla ei vielä ole suunnitelmaa niin tee se
nyt. Yksinkertainen strategia on parempi kuin ei strategiaa lainkaan.
Yksinkertaisemmillaan riittävät tiedot ovat: Mihin sijoitan, mihin hintaa /
kuinka paljolla, millä aikavälillä ja perustelut miten päädyit valitsemaan
juuri kyseisen tavan toimia.
8.11.2017
Laiskan sijoittajan S&P500 strategia
Tässä alkaneen marraskuun ratoksi aloin
pohdiskelemaan sijoitusstrategian radikaalia yksinkertaistamista. Lueskelin
Seligsonin neljännesvuosikatsauksen pääkirjoitusta ja mieleen tuli keskittää
koko kuukausittainen säästäminen ainoastaan S&P500, josta löytyy hyvin
dataa ja hajautus tulisi kuitenkin hoidettua lähes kaikilta muilta osin paitsi
maantieteellisesti. Onko tämä nykyään enää edes tarpeellista, sillä markkinat
ovat globaalit ja laineilla on tapana lyödä läpi maailman jos isompia
heilahduksia tulee. Strategia olisi ainakin yksinkertainen, kustannustehokas ja
siinä olisi todella helppo pysyä.
Tämähän olisi tietenkin todella tylsä strategia eikä siinä pääsisi sähläämään omiaan, mikäli joka kuukausi survoisi saman summan S&P500 ETF:aan. Mielestäni nykyisillä kursseilla koko summan laittaminen kuukausittain ei tunnu järkevältä vaihtoehdoilta. Tähän mietin ottaa mukaan esimerkiksi Morningstarin datan ja määrittelisi kriteerit miten suurella summalla kuukausittain ostot tapahtuisivat eli jos mittarit näyttäisi ylihintaa niin ostot olisivat esimerkiksi vain 20% kuukausittain sijoitettavasta pääomasta ja loput kuukausittaisesta summasta laitettaisiin käteispuskuriin odottamaan edullisempia aikoja. Ja puolestaan jos ETF näyttää valittujen tunnuslukujen puolesta halvalta niin kuukausittain sijoitettavaa summaa voisi korottaa käteispuskuria syömällä yli 100%:n. Sijoittajan laiskuudesta riippuen muutoksia prosentteihin voisi tehdä kuukausittain, kvartaaleittain tai puolivuosittain.
Vihkoonhan strategian saisi vedettyä ainoastaan jos osakepaino jää liian pieneksi tai määrittelee käytettävät tunnusluvut väärin jääden sen johdosta parhaiten tuottojen kuukausien kelkasta. Taidan kuitenkin jossain välissä tutkia löytyisikö sopivaa dataa laskelman tekemiseen helposti ja millaiseksi tuotot muodostuisivat miettimälläni strategialla versus joka kuukausi täsmälleen saman summan sijoittamalla S&P 500:aan. Vai oletko sitä mieltä, että juuri yrityksessä markkinoiden ajoitukseen koko homma karahtaa kiville?
Tämähän olisi tietenkin todella tylsä strategia eikä siinä pääsisi sähläämään omiaan, mikäli joka kuukausi survoisi saman summan S&P500 ETF:aan. Mielestäni nykyisillä kursseilla koko summan laittaminen kuukausittain ei tunnu järkevältä vaihtoehdoilta. Tähän mietin ottaa mukaan esimerkiksi Morningstarin datan ja määrittelisi kriteerit miten suurella summalla kuukausittain ostot tapahtuisivat eli jos mittarit näyttäisi ylihintaa niin ostot olisivat esimerkiksi vain 20% kuukausittain sijoitettavasta pääomasta ja loput kuukausittaisesta summasta laitettaisiin käteispuskuriin odottamaan edullisempia aikoja. Ja puolestaan jos ETF näyttää valittujen tunnuslukujen puolesta halvalta niin kuukausittain sijoitettavaa summaa voisi korottaa käteispuskuria syömällä yli 100%:n. Sijoittajan laiskuudesta riippuen muutoksia prosentteihin voisi tehdä kuukausittain, kvartaaleittain tai puolivuosittain.
Vihkoonhan strategian saisi vedettyä ainoastaan jos osakepaino jää liian pieneksi tai määrittelee käytettävät tunnusluvut väärin jääden sen johdosta parhaiten tuottojen kuukausien kelkasta. Taidan kuitenkin jossain välissä tutkia löytyisikö sopivaa dataa laskelman tekemiseen helposti ja millaiseksi tuotot muodostuisivat miettimälläni strategialla versus joka kuukausi täsmälleen saman summan sijoittamalla S&P 500:aan. Vai oletko sitä mieltä, että juuri yrityksessä markkinoiden ajoitukseen koko homma karahtaa kiville?
9.10.2017
Velkavivun kolmannen kvartaalin osavuosikatsaus
Vuoden 2017 kolmannen kvartaalin
tapahtumat kiteytetysti:
- Säästösuunnitelma toteutui uuden allokaation mukaan
- Kolme kpl alle 200 euron ostoja Aktia ja Rapala Nordnetin kampanjan kautta
- SSAB salkusta ulos
Kvarttaalin aikana tuli
myös lainat kilpailutettua ja tämä operaatio kyllä maksaa itsensä takaisin.
Hivenen vaivaa se vaatii, mutta kyllä siinä tuntipalkoille pääsee. Pankeilla
tuntuisi olevan päällä kilpailu laina-asiakkaista eli nyt on otollinen aika
kilpailuttaa lainat. Suosittelen ehdottomasti kilpailutusta, mikäli
marginaalisi on 1% pinnassa. Kannattaa kysäistä tarjous parista kolmesta
pankista ja sen jälkeen viedä paras tarjous nykyiseen pankkiisi ja keskustella
mihin hintaan laina sieltä irtoaisi. Mikäli oma pankki antaa saman tai paremman
tarjouksen niin sitten vielä kysely parhaasta ei nykyisestä pankista, että
löytyykö halua uuden asiakkaan saamiseen. Muistakaa myös neuvotella muistakin
asioista kuin pelkästä marginaalista. Lainanperustamiskulu, viitekoron ilmainen
vaihto ja mahdollisuus kuluttomaan lyhennysvapaaseen kannattaa ottaa esille.
Pyörähdin myös
Arvopaperin järjestämillä Rahapäivillä ja ilokseni huomasin, että mukana oli
myös nuoria sijoittajia. Yleisö kyllä koostui pääosin senioriväestöstä, mutta
syy tähän saattaa olla myös ajankohta (arkena työaikana) eikä nuoremmilla
välttämättä ole mahdollisuutta osallistua siihen aikaan. Sijoittaminen on ollut
minun silmääni vahvasti esillä mediassa ja uusia bloggareita on tullut mukaan
kiitettävästi. Tähän kun vielä yhdistetään listautumisbuumi niin voisi veikata
ihan mutupohjalta, että rynnistämme kohti syklin huippua. Tämähän ei tietenkään
tarkoita sitä, että nousu ei voisi jatkua vielä pitkään, mutta itse olen
ainakin alkanut kerätä käteiskassaa normaalin kuukausittaisen säästämisen
ohella. Pieniä humputteluja on tullut kyllä tehtyä, että mieli pysyisi virkeänä
syksyn pimenevissä illoissa.
Kvartaalin aikana
sijoitusvarallisuus kasvoi noin 6k€ johtuen pääosin lainanlyhennyksistä ja uusista sijoituksista.
Pienet kurssinousut tasoittuivat miinuksen muodossa, kun yhden sijoitusasunnon
remonttilaina jyvitettiin. Kokonaisuutena kehitys on kuitenkin positiivinen ja
viime kvartaalissa elätelty toive varallisuuden 200k€ rajan ylityksestä on
vielä hengissä tämän vuoden aikana.
1.9.2017
Nordnetin kampanja ohi – mitä jäi käteen?
200 euron kampanja 0,99
euron kuluilla päättyi eilen ja käyn tässä postauksessa läpi mitä salkkuun
tarttui, mihin hintaan ja millaisella mutulla. Kiitokset Nordnetin suuntaan
kampanjasta, mutta samaan hengen vetoon on syytä nostaa kysymys Suomen maajohtaja
Suvi Tuppuraisen kommenttiin liittyen Nordnetin hinnoittelusta - Välittäjävertailu2017: Nordnet jälleen ykkönen
”Tutkimuksen mukaan Nordnetin kilpailukyky on heikentynyt, jos mittariksi
ottaa asiakkaiden arviot hinnan ja laadun suhteesta. Tyytyväisten osuus on
kuitenkin yhä selvästi suurempi kuin kilpailijoilla. Emme ole lähteneet
hintakilpailuun paineesta huolimatta. Panostamme kokonaisuuteen, jossa asiakas
saa muutakin kuin mahdollisimman halvan hinnan.”
Miksi Suomen hinnoittelu
poikkeaa muista Pohjoismaista? Arvostan sitä, että Nordnet on ollut aidosti
mukana kannustamassa kansankapitalismiin ja liputtaneet piensijoittajan asiaa
mediassa. Martin Paasin ja Miikka Luukkosen vetämä Rahapodi on todella toimiva
konsepti ja Shareville tämän hetken johtava keskustelupalsta, mutta näitä
samoja asioita käsittääkseni tarjotaan myös muissa pohjoismaissa. Onko tosiaan
niin, että Suomi on vain liian pieni hiekkalaatikko, ettei kilpailuun hinnalla
kannata lähteä mukaan paineesta huolimatta?
Ostot kampanjan aikana: 8 kpl
Yritys: Määrä: Keskihinta:
Affecto 68 2,90
Fortum 14 14,24
Aktia 63 9,35
Rapala 150 3,97
Affectoa oli salkussa jo aikaisemmin ja tarkoitus
oli kasvattaa positiota kesän aikana jos hinta pysyy alle kolmessa eurossa.
Näitä paikkoja ei sitten alun jälkeen juurikaan tullut. Tulosjulkistuksen
jälkeen oli vakaa aikomus tankata lisää, mutta CGI ehti vetämään ruksit tämän
suunnitelman päälle. Hyväksyin CGI:n ostotarjouksen heti, koska positio oli sen
verran pieni ettei saatu pikavoitto heilauta juurikaan suuntaan eikä toiseen.
Fortumia oli myös salkussa entuudestaan ja
toukokuun aikana ei oikein muuta ostettavaa keksinyt niin lisättiin sitten osinkojen
toivossa. Toivottavasti valtio ei enää kauheasti pistä sormiaan pistorasiaan ja
yritys saa itse päättää mitä sotakassallaan tekee.
Aktiaa oli kerinnyt tarttua salkkuun jonkun
kampanjan seurauksena pieni siivu ja jotenkin tämä pieni ja sympaattinen pankki
veti puoleensa osingon sekä ok näkymien puolesta. En itse ole pankin asiakas,
mutta uskon pienempien pankkien pärjäävän omassa segmentissään ketteryyden ja
puhtoisen julkikuvan turvin myös jatkossa.
Rapalaa ei salkussa ollut aikaisemmin ja tämä on
enemmän sellainen kaivattu musta hevonen salkkuun. Tuotteet ovat kunnossa,
mutta yhtiön haasteet ovat painaneet hinnan alas. Uskon siihen, että kelkka
kääntyy uuden strategian myötä jollain aikavälillä ja näkymät paranevat. Osake
ei kovin likvidi ole, joten ostopaikkoja ei valitettavasti avautunut tämän
enempää.
Kampanjasta jäi itselle positiivinen maku ja alkuvuonna saadut osingot tuli sijoitettua takaisin pörssiin. Toivoisin Nordnetin jatkavan näiden "ilmaisten" ämpäreiden kamppanjoita myös jatkossa, mutta henkilökohtaisesti tulen siirtämään suorat osakeostot joko Nordeaan tai Degiroon toistaiseksi.
2.7.2017
Velkavivun toisen kvartaalin osavuosikatsaus
Vuoden
2017 toisen kvartaalin tapahtumat kiteytetysti:
- Säästösuunnitelma toteutui uuden allokaation mukaan
- 3 kpl alle 200 euron kauppaa Aktia, Fortum ja Affecto
- Yksi uusi sijoitusasunto varaukseen ennakkomarkkinoinnista
Säästösuunnitelmaa
rukattiin hieman kvartaalin aikana eli Amerikkaan sijoittavat ETF:t pistettiin
määrittelemättömän pituiselle tauolle. Tämän tilalle tuli sitten osakepoiminnat
Nordnetin alle 200 euron kauppojen muodossa. Kauppoja tuli tehtyä kokonaista
kolme kappaletta ja tätä rataa on tarkoitus jatkaa ainakin siihen asti, kun
Nordetin kampanja on voimassa. Käteispuskuri kasvoi kvartaalin aikana ja tätä
on tarkoitus kasvattaa jatkossa vähintään noiden Amerikan ETF:n ja 200 euron
käteiskaupan erotuksella. Käteispuskurin kasvatus on ihan tietoinen valinta,
sillä käyttökohde on jo mietitty valmiiksi. Varoista osa tulee menemään uuden
sijoitusasunnon kuluihin ja harkinnassa on myös Superluoton käyttö tähän
tarkoitukseen. Superluotto on mielestäni
melko matala korkoinen laina jos pääset kulta-tasolle. Tällöin korko on 0,99%
ja tämä on luonnollisesti myös verovähennyskelpoinen, koska kyseessä on
sijoituslaina. Pistin laput vetämään viime viikolla eli vasta odotan päätöstä
lainan suhteen. Korttitalo ei kuitenkaan romahda, vaikka hakemus tulisi
hylättynä takaisin vaan sen jälkeen omarahoitusosuuden osuus kasvaisi. Aivan
tappiin asti salkkua ei kuitenkaan kannata vivuttaa vaan pieni varmuusvara on
syytä jättää näin toimiessa salkun lainoitusarvon ja nostetun lainan välille.
Sijoitusasunnon varaaminen oli jälleen melko nopea
toimenpide. Sain ennakkomarkkinointi esitteen sähköpostiini klo 15 ja luin
esitteen läpi muutamassa minuutissa. Soitin varauksen noin 10 minuutin kuluttua
sähköpostin saapumisesta. Laskin nopeasti karkean arvion vuokratuotosta ja
katsoin alueen vuokra-asunto tilanteen muutamasta paikasta. Tulin siihen
lopputulokseen, että varaus kannattaa tehdä heti ja laskeskella kaikki auki
ennen kauppojen tekoa. Varaus ei ole sitova vaan päätöksen voi perua ilman
kustannuksia kauppoihin asti.
Kvartaalin
aikana sijoitusvarallisuus kasvoi lähes 15k€ johtuen
kurssien positiivisestä kehityksestä. Viime kvartaalissa elättelin todella
varovaisia toiveita varallisuuden ylittävän 200k€ rajan tämän vuoden aikana,
mutta tällä tahdilla se tulee kyllä vastaan hyvinkin nopeasti. Tämä raja olisi
voinut teoriassa jo rikkoontua tälle kvartaalille, mutta viime viikon lasku pörssissä
siirsi merkkipaalun puhkaisun tulevaisuuteen.
Tulevan kvartaalin soisi
luonnollisesti olevan yhtä hyvä kuin juuri päättyneen, mutta vanhan viisauden
mukaan menneet tuotot eivät ole tae tulevista. Sen verran optimistiseksi voi
tässä lomien kynnyksellä heittäytyä, että lukisin mielelläni kommenttikentässä,
miten olette palkinneet itsenne varallisuusrajojen ylittyessä?
Mukavaa kesää ja
nauttikaa lomasta.
15.6.2017
Seesteistä alkukesää sijoitusrintamalla
Kesäkuu kerinnyt jo
puoleen väliin eikä oikein sopivaa yksittäistä asiakokonaisuutta ole tullut
mieleen blogia varten. Päätin jo blogin alussa, että en ota suuremmasta
paineita blogin päivityksen suhteen vaan kirjoittelen satunnaisen
säännöllisesti, kun sopiva aika ja aihe löytyy. Jos kuitenkin sinulle lukija
tulee mieleen aihe, josta haluisit lukea, niin aiheita otan vastaan oikein
mielelläni. Aika on sijoittamisen parissa nysväyksen sijasta kulunut melko huolella töiden merkeissä. Rehellisyyden nimissä on kyllä todettava ettei sijoitusrintamalla ole juuri mitään ihmeellisempää kohdalleni osunut viime aikoina. Suunnitelman mukaan siis painetaan ja pari pientä ostoa (Fortum ja
Aktia) olen sentään jatkuvan kuukausisäästämisen ohella tehnyt. En kuitenkaan
laske kovin suureksi tapahtumaksi ostonapin painamista pariin kertaan. Kevät on
myös taloyhtiöiden yhtiökokousten aikaa, mutta niissäkään ei mitään yllättävää
tai normaalista poikkeavaa ole tullut eteen.
EKP jätti koron nostot tekemättä ja tulin siihen tulokseen, että lainat voisi kilpailuttaa vielä ennen loman
alkua. Sijoitusasuntolainat ovat olleet annuiteettilainoja ja nämä olisi
tarkoitus vaihtaa kiinteäksi tasaeräksi tai 10 vuoden kiinteään. Haluan tällä
tempulla varautua korkojen nousuun ja pitää tämän hetkisen kassavirran myös
tulevaisuudessa jos korot päättävät alkaa nousemaan. 10-vuoden kiinteä ei oikein houkuttele, koska ekonomistit ovat
veikkailleet korkojen pysyvän vielä jokusen vuoden matalalla. Odottelen vielä
muutamaa tarjousta ja sen jälkeen olis tarkoitus vetää kilpailutushousut
jalkaan ja nipistää vielä läskit pois marginaalin kymmenyksistä. Pankkien
sopimuksethan ovat nykyään sitä sorttia ettei euribor koron pakkasella olo
vaikuta marginaalia alentavasti ja lisäksi taitaa kaikki pankit tarjota
ainoastaan 12kk euriboria tai kiinteää korkoa vaihtoehdoiksi. Valinnoiksi jää
ainoastaan lainan tyypin valinta: kiinteä, annuiteetti, tasaerä tai kiinteä
tasaerä. Tottakai lainan perustamiskulu, kuukausittainen lainanhoitopalkkio
sekä muut lainan ehdot vaikuttavat valintaan.
Olen lisäksi hieman
aktivoitunut Nordnetin keskustelualusta Sharevillessä ja mukavaahan se on lukea
muiden mielipiteitä ja heittää vähän omaa maustetta soppaan. Ehdottomasti
tutustumisen arvoinen yhteisö ja omat kokemukset ovat olleet ihan positiivisia.
Aikaisemmin tuli seurattua Kauppalehden keskustelupalstaa, mutta sen
seuraaminen on kyllä jäänyt todella vähäiseksi. Vielä pitäisi muutama sopiva
kirja ladata kirjastosta e-kirjana lainaan niin alkaisi olla muutaman viikon
päästä henkisesti valmis siirtymään lomamoodiin. Mikäli omistat padin, niin
suosittelen tutustumaan kirjastosi e-kirjojen lainaukseen, sillä kuka nykyään
haluaa enää kantaa useampaa tiiliskiveä lomamatkalla mukana.
Kuulin työpaikalla, kun viereinen pöytäseurue puhui sijoitusblogeista ja yksi heistä niputti sijoittamisesta bloggaavat seuraavaan muottiin: Nuoria, jotka haaveilevat taloudellisesta riippumattomuudesta eivätkä tienaa juuri paskaakaan vaan elävät tonnikalalla ja makaronilla, jotta pystyisivät säästämään mahdollisimman suuren prosenttiosuuden kuukausittaisista tuloista. Sanoisin, että se on melko tyhjentävästi kiteytetty.. Vai oletteko samaa mieltä? :)
Mukavaa kesää kaikille lukijoille!
4.5.2017
Veroilmoitus – pääomatulojen vähennysten muistilista
Veroilmoituksen
palautuksen takaraja on vuoden 2016 osalta kohta käsillä ja ajattelin kasata
pienen muistilistan asuntosijoittajan ja osakesäästäjän näkökulmasta. Keskityn siis puhtaasti
pääomatuloista tehtäviin vähennyksiin ja skippaan ansiotulojen osuuden
kokonaan.
Pääomatulot esim.
vuokratulot ja luovutustappiot
Maksetut yhtiövastikkeet
ja vesimaksut: Yhtiövastike
sisältää yleensä hoitovastikkeen ja mahdollisen pääomavastikkeen, kuten
korjaus- tai rahoitusvastikkeen. Hoitovastike voidaan vähentää vuokratulosta
maksuvuonna. Pääomavastikkeet ovat vähennyskelpoisia kuluja vain, jos ne on
luettu tuloksi yhtiön kirjanpidossa. Jos pääomavastike on rahastoitu yhtiön
kirjanpidossa, sitä ei voi vähentää vuokratulosta, vaan se lisätään osakkeiden
hankintamenoon ja otetaan huomioon luovutusvoittoa laskettaessa. Tiedon
tuloutuksesta ja rahastoinnista saa isännöitsijältä.
Muut vuokratuloon
kohdistuvat kulut
Asunnon vuosikorjauskulut
Vuosikorjauksessa
huoneisto tai rakennus saatetaan alkuperäistä vastaavaan kuntoon, esimerkiksi
seinät maalataan tai keittiön kaapit uusitaan alkuperäisen tasoiseksi. Myös
hellan tai jääkaapin vaihtaminen on vuosikorjausta. Materiaalin laatutason
nostaminen, kuten esimerkiksi muovimaton vaihtaminen parkettiin, voi olla
osittain vuosikorjausta ja osittain perusparannusta. Vuosikorjauskulut
vähennetään kulujen maksuvuonna.
Perusparannusmenot
Perusparannusta ovat
huoneiston tai rakennuksen laajennus-, muutos-, uudistus- ja muut vastaavat
toimenpiteet. Vuosikorjauksesta perusparannus eroaa siten, että perusparannuksessa
huoneistoa tai rakennusta muutetaan tasokkaammaksi tai laajennetaan.
Perusparannusta on esimerkiksi kylmän varastotilan muuttaminen saunatilaksi tai
parvekelasien asentaminen.
Remonteissa on usein kysymys
samanaikaisesti sekä perusparannuksesta että vuosikorjauksesta. Remontista
aiheutuneet kustannukset on tällöin jaettava perusparannusmenoihin ja
vuosikorjauskuluihin remontin laadun ja laajuuden mukaan. Ellei kulujen
kohdistuminen perusparannusmenoihin ja vuosikorjauskuluihin ole muuten
selvitettävissä, osuudet arvioidaan.
Muut: Kodinkoneiden hankinnat
ja kalustevähennys jos vuokraat kalustettua asuntoa. Omalla kohdallani asunnot
ovat sen verran uusia, että isompia hankintoja ei vielä ole tarvinnut tehdä.
Vuoden aikana oli ainoastaan yhden asunnon maalaaminen, joten maalit ja tarvikkeet
lisäsin tähän sekä tietenkin myös matkakulut. Voit myös vähentää matkakulut
yhtiökokoukseen sekä asunnon vuosittaisen tarkastuksen sekä vuokraukseen
liittyvät matkat.
Muut tulonhankkimiskulut
pääomakuluista kohdan repertuaari on napsun laajempi. Tässä kohdassa voit tehdä
vähennykset:
-
-Sijoitus
toimintaan liittyvät kirjat, lehdet, kurssit ja jäsenmaksut
- -Sijoituslainoihin
liittyvät kulut:
- Lainanperustamiskulut
- Isännöitsijätodistukset
- Pankkien palvelumaksut (lainanhoitokulut)
- Osakkeiden säilytyskulut (omavastuu 50eur)
- - Työhuonevähennys:
Yleisimmät vähennykset ovat 205 eur tai 410 eur riippuen sijoitustoiminnan
laajuudesta. Verottaja ei määrittele kuinka isot ovat 410 euron vähennykseen
vaadittamat merkittävät tulot, joten määrittely jää jokaisen veroilmoituksen
laatijan omaksi tehtäväksi.
-
- Internet ja
ATK-laitteet: Itse olen lisännyt molemmat 50% osuudella, sillä yhteyttä ja
laitetta käytän myös muussa käytössä.
Lisätietoja kohtaan perustellaan sanallisesti ilmoittamasi vähennykset. Olen itse pyrkinyt kuvaamaan käytön mahdollisimman kattavasti, ettei mitään epäselvyyksiä jäisi. Esimerkiksi internet kulun perustelut: Käytän internet yhteyttä sijoitusasuntojen asioiden hoitamiseen, osakkeiden ja rahastojen kaupankäyntiin ja tiedon hankintaan yritysten kotisivuilta, osavuosikatsauksista ja talousaiheisilta foorumeilta sijoituspäätöksien tueksi sekä talouslehtien lukemiseen verkossa. Lisäperuste on internet-välittäjien käyttäminen sijoitustoiminnassa (Nordnet ja Seligson).
Korot jaotellaan neljään kategoriaan: Asuntolainen korot, Ensiasunnon velan korot ja Tulonhankkimisvelan korot ja muun velan korot. Tarkista, että sijoituksiisi liittyvät lainat ovat merkitty juuri tulonhankkimisvelan korot kohtaan. Näiden tarkastaminen helpottuu paljon, kun käyt nettipankissasi hakemassa kyseisen vuoden korkotodistukset. Korkotodistuksessa on eritelty korkojen osuus ja pankista riippuen myös kulut lainoihin liittyen. Muista lisäksi tarkistaa, että arvopapereiden luovutukset ja pääomanpalautukset kohdan voitot ja tappiot on kirjattu oikein. Helpoiten vertaaminen tapahtuu vertaamalla lukuja välittäjäsi sivuilta löytyvään laskelmaan.
2.5.2017
Jenkkien ETF:t vaihtopenkille ja kuukausittainen osakepoiminta tilalle
Olen jo vähän vihjaillut
siihen suuntaan, että ETF:iin ja rahastoihin säästäminen kuukausittain alkaa
hivenen puuduttaa. Otan markkinoita sarvista kiinni ja pistin suuren ja
mahtavan Ameriikan Yhdysvaltoihin sijoittavat ETF:t määrittelemättömän
mittaiselle tauolle. Amerikan painoarvo on suhteellisen suuri entuudestaan
salkussani, jos otetaan huomioon sekä rahastot että ETF:t ja arvostustaso on
tällä hetkellä melko haastava jargon termejä käyttäen. Edellisen kaunopuheisen
selittelyn voi myös kiteyttää niin, että paskoin housuuni. Jos nyt kurkitaan
vähän historiaa taaksepäin niin parhaiten ovat menestyneet kaikista
omistuksistani kokonaisuutena juuri USA:n rahastot eli siinä valossa päätös voi
olla vähän typerä, mutta historiallinen tuotto ei taida olla tae tulevasta?
Tauolle siirtyvät ETF:t
iShares Core S&P 500
Vanguard REIT
Vanguard SMALL-CAP VALUE
No tilallehan pitää
keksiä jotain ettei raha vaan missään tapauksessa ala kasaantua tilillä, joten
suunnitelmissa on hyödyntää Nordnetin kampanja pienten kauppojen osalta.
Tarkoitus on valkata kuukausittain jokin osake ja tehdä 0-2 alle 200 euron
kauppaa suorilla osakeostoilla. Jos mitään sopivaa ei löydy niin jätetään loput
puskuriin odottamaan sopivia ostokohteita. Loput Tavoitteet sivulla kerrotut jatkavat samoilla painollaan.
Ensimmäinen kohdekin on jo valkattu ja karvan alle 200 euron Affecto osto uinut
raukeana haaviin. Affecto ei ole vielä julkaissut vuoden 2017 ensimmäisen
kvartaalin tulosta, joten valinta tapahtui pitkälti viime vuoden lukujen
perusteella. Yhtiö on maksanut viime vuosina mukavaa reilun 5% osinkoa ja
arvostustaso on alempana verrokkeihin nähden. Syy arvostuksen puutteeseen
löytyy melko helposti, kun yritys ei ole pystynyt kasvattamaan tulostaan
samassa suhteessa verrokkeihin. Johdon ohjeistus osakkeelle tälle vuodelle joko
samaa pahaa ilmaa housuun tai jopa varren kans.
Affecto 2.5.2017 kurssi
2,91eur
P/E 13,86
P/B 1,02
Osinkotuotto 5,5%
10.4.2017
Onnistunut profiilikuva vai pelkkää sattumaa?
Ilmeisen onnistunut blogin ja profiilikuvan valinta, kun muutkin käyttävät kuvaamaan samaa asiaa. Otan tämän ehdottomasti kunnianosoituksena.
4.4.2017
Velkavivun ensimmäisen kvartaalin 2017 osavuosikatsaus
Vuoden 2017 ensimmäinen kvartaalin
tapahtumat kiteytetysti:
- Säästösuunnitelma toteutui suunnitellusti
- Osallistuminen Fondian antiin
- Yksi uusi sijoitusasunto 50% omistusosuudella
j Säästösuunnitelmahan
toteuttaminen on sellainen kuukausittainen lajin helppous viehättää transaktio
eli ETF ja rahasto ostot ovat lähes kokonaan automatisoitu ja siinä ei jää paljon
itselle puliveivaamisen sijaa. Ainoastaan Degiron kautta tapahtuvat muutaman
ETF:n ostoissa pääsee ihan itse painamaan ostonappulaa kuukausittain. Koen
tämän automatisoidun toiminnan olevan itselleni kaikista paras tapa sijoittaa. Palkkapäivänä
tapahtuvat siirrot sijoitustilille, samaan aikaan asuntolainan lyhennys niin
jäljellä jäävät on sitten oman harkinnan mukaan törsättävissä.
Fondian annissa
tavoittelin 100 osakketta, mutta ylimerkinnän johdosta haaviin tarttui huimat
29 osaketta. Näillä nyt ei varsinaisesti kuuhun mennä, mutta kaiketi voi pitää
pienenä lisämausteena salkun jatkona. Listautumisen jälkeen voi napsia pieniä
eriä lisää, mikäli hinta ei karkaa aivan pilviin. Todennäköistä on, että
alkuhuuman haihduttua osakkeen hinta normalisoituu hieman alemmalle tasolle
mihin se alkukiimassa nousee.
Helmikuun
aikana tuli myös ostettua 50% osuudella yksi sijoitusasunto.
Asia
vedettiin melko nopealla aikataululla maaliin. Asunnon ilmestymisestä etuoveen
meni alle 12 tuntia, kun tarjous oli hyväksytty, lainalupaus taskussa ja
kauppojen ajankohta sovittu. Laina asuntoon järjestyi todella nopeasti ja tässä
kohtaa pitää jälleen korostaa hyvän ja asiansa osaavan pankkikontaktin
merkitystä. Kaikista paras tilannehan olisi jos laina olisi etukäteen sovittu,
mutta näköjään homma saa toimimaan myös tällä tavalla. Asunto oli
yleisilmeeltään siisti ja kahden päivän siivoamisella ja pienellä ehostuksella
lopputulokseen voi olla todella tyytyväinen. Asuntoon löytyi sopiva
vuokralainen ja tyhjältä kuukaudelta vältyttiin, vaikka vuokralaista päästiin
etsimään vasta lähellä kuukauden puoltaväliä kauppojen ajankohdasta johtuen.
Yksiöiden osalta tällä hetkellä vallitsee myyjien markkinat ja useamman päivän
vatkaamiseen ei yksinkertaisesti ole aikaa vaan päätös pitää tehdä todella
nopeasti jos järkevän hintaisen asunnon mielii saada. Asunto on kooltaan 32m2
yksiö ja se on rakennettu 90-luvun alussa. Asunnon velattoman hinnan +
remonttibufferin jälkeen vuokratuotoksi tulee reilu 5%.
Kvartaalin
aikana sijoitusvarallisuus karttui reilut 10k€
johtuen suotuisasta vireestä pörssissä. Aivan näin hyviä kvartaaleita tuskin
koko ajan on tarjolla, mutta tämä otetaan kyllä ilolla vastaan. Jos kehitys
jatkaisi samaa rataa niin mahdollisuudet 200k€ ylitykseen sijoitusvarallisuuden
osalta olisi mahdollista jo tämän vuoden aikana.
Tuleva kvartaali
taaperretaan kuukausittaiseen säästämiseen merkeissä. Tälle ajan jaksolle osuu
myös pienet lisätulot, joiden käytöstä tai käyttämättä jättämisestä tulee tehdä
päätöksiä. Nordnet julkaisi kampanjan, jossa alle 200 euron ostojen kulut ovat
0,99eur. Tämän innostamana osingot tulee todennäköisesti sijoitettua Nordnetin
kautta takaisin. Olen myös harkinnut laittavani jonkun kuukausittaisen ETF:n
tauolle ja sijoittavan summan kotimaiseen pörssiin, mutta taidan pitäytyä
kuukausittaisessa säästösuunnitelmassa ja tehdä lisäostot lisätuloista ja
säästöistä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






















