2.12.2018

Grande opening: velkavipu.com

Velkavipu blogi avautuu uudessa osoitteessa: www.velkavipu.com

Tämän sivuston päivitys päättyy ja vanhat tekstit löydät myös uudesta osoitteesta.

8.7.2018

Velkavivun 2018 toisen kvartaalin osavuosikatsaus


Kvartaalin tapahtumat kiteytetysti:
  • Rahasto ja ETF-kuukausisäästöt toteutuivat suunnitelman mukaisesti
  • Ostot: Tikkurila ja Svenska Handelsbanken
  • Myynnit: -

2018 toinen neljännes on takana ja aika tuutata raporttia tapahtumista ja varallisuuden muutoksesta. Kolmen kuukauden periodi on suhteellisen tapahtumaköyhä. Sijoitusvarallisuus kasvoi kuitenkin jakson aikana lähes 12k€:lla. Puolet kasvusta tuli sijoitusasuntojen lainojen lyhennyksistä ja puolet uusista sijoituksista sekä osakkeiden, rahastojen ja ETF:n arvonnnoususta.

Salkkuun tuli uutena sijoituksena Svenska Handelsbanken ja tämän lisäksi Tikkurilaa tarttui osto-ohjelman mukaan pari satsia Degiron kautta. Lisäksi tein kesäkuun lopulla kuukausisäästöön sijoitettavan summaan korotuksen sekä pientä hienosäätöä. Uudet painot löytyvät Tavoitteet sivulta. 

Lupasin edellisessä kvartaalikatsauksessa kirjoittaa Tikkurilasta lisää, kun osto-ohjelma alkaa toteutumaan. Ostoja on tullut nyt salkkuun kolme erää ja lisäostoja on tarkoitus tehdä 1-2 erää jos hinta laskee toivotulle tasolle. Tikkurilan hinta on sahannut viime vuodet (2013-2018) 14-20€ haarukassa. Pyrin saamaan osakkeiden keskihinnan noin 14,5 euron tasolle. Tikkurila on maksanut osinkoa 4-5% luokkaa vuosittain. Surkea viime vuosi näkyi osakkeen tunnuluvuissa ja oman- sekä sijoitetun pääoman tuotot tippuivat reilusta 20%:sta 10%:n tuntumaan. Vuoden 2017 kesä oli säiden puolesta todella sateinen eikä maalikauppa käynyt totutun mukaisesti ja tähän kun lisätään uuden toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönoton haasteet oli tulos rumaa luettavaa. Osakkeen kurssi ei ole elpynyt vuoden 2017 tilapäisten haasteiden jälkeen ja tästä syystä valitsin osakkeen mukaan osto-ohjelmaan. Kesä 2018 on puolestaan ollut yhtä aurinkoa ja tämän pitäisi näkyä yhtiön toisen kvartaalin tuloksessa kasvuna. Yhtiön tuotteet ovat omien kokemuksien mukaan todella hyviä ja odotan puurakentamisen suosion nousun myötä myös maalien kysynnän kasvavan myös tulevaisuudessa.


Oikein mukavaa kesää ja lomakautta.

1.6.2018

Rakentamisen syklin vaihe


Rakennusyhtiöitä sekä konevuokraamoita pidetään syklisinä yhtiöinä eli silloin, kun taloudessa menee hyvin, niiden kurssit nousevat ja taantuman kurkistellessa arvostus puolestaan laskee. Tämän tekstin tarkoituksena on tarkastella rakentamisen syklin vaihetta. 



Olemme saanee lukea lehdistä, että rakentaminen on vilkasta ja uusia kohteita nousee ennätys tahtiin. Alla oleva tilasto kuvaa uusien aloituksien määrää ja nyt aloitukset ovat korkeimmillaan 22. vuoteen.

Huomattavaa tilastossa on, että aloitukset ovat nimenomaan kerrostaloja. Omakotitalojen aloitukset ovat laskeneet useamman vuoden ajan ja rivitalojen aloitukset ovat pysyneet samalla laskevalla tasolla useamman vuoden.

Asiantuntijoiden mukaan Suomi on kaupungistumisessa Ruotsia noin 5-10 vuotta jäljessä ja edellä esitetyn kuvaajien perustella mutkat hieman suoriksi vedellen Suomen kaupungistuminen voidaan sanoa alkaneen vasta vuonna 2009 toden teolla.

Rakentamista hillitseviä tekijöitä ovat kustannusten ja urakkahintojen nousu sekä pula työntekijöistä erityisesti kasvupaikkakunnilla. Vuonna 2018 rakentamisen tuotannon ennakoideen nousevan 2-4%, mutta kääntyvän noin 2% laskuun vuonna 2019 (Lähde).

Edellä esitettyjen rilastojen valossa voidaan sanoa, että olemme tällä hetkellä ainakin syklin huipun tuntumassa. Seuraavassa blogitekstissä tekstiä Helsingin pörssin rakennus- ja konevuokraus yrityksistä sekä niiden arvostuskertoimista.

22.4.2018

Velkavivun 2018 ensimmäisen kvartaalin osavuosikatsaus


Vuoden ensimmäisen kvartaalin tapahtumat kiteytetysti:
  • Rahasto ja ETF-kuukausisäästöt toteutuivat suunnitelman mukaisesti
  • Ostot: H&M, Oriola, Tikkurila, Citycon ja Altia
  • Myynnit: -

Vuoden 2018 ensimmäinen neljännes on taputeltu ja tulosjulkistuskausi kiihkeimmillään. Kvartaalin aikana osakkeiden heilunnan voimakkuus taisi yllättää osan sijoittajista, sillä keskusteluista päätellen tuomiopäivän huutelijat lisääntyivät merkittävästi kovimpina laskupäivinä. Kurssi reaktiot vuoden 2017 viimeisen kvartaalin tuloksiin olivat voimakkaita ja komeita päiväkohtaisia nousuja ja dramaattisia laskuja nähtiin tammi-helmikuun aikana. Tammikuu ilmiö nähtiin myös tänä vuonna, kun OMX25 indeksi nousi tammikuun aikana 3905 pisteestä 4042 pisteeseen käyden viikkoa ennen kuukauden loppumista jo 4114 pisteessä.

Salkkuun päätyi uusia sijoituksia H&M:n, Cityconin, Tikkurilan ja Altian muodossa. Tein ostot Degiron kautta lukuunottomatta Altian listautimisantia, johon osallituin Nordnetin salkun kautta. Kolmen ensiksi mainitun osalta käynnistin osto-ohjelman ja tarkoitus on lisätä hinnan laskiessa sopivalle tasolle. Kvartaalin aikana ostin H&M:aa yhteensä kolme eri kertaa ja Cityconia ja Tikkurilaa yhdet erät. Aikaisemmin aloittamani osto-ohjelma Oriolan osalta toteutui yhden oston verran.

H&M on lasketellut pulkkamäessä viimeiset kolme vuotta ja mäki on ollut jyrkkä kokonaislaskun ollessa yli 60%. Tämä ruotsalainen jätti on sählännyt viime vuodet aggressiivisen kasvun tiellä ja avannut uusia myymälöitä nopeaan tahtiin. Tähän kannattamattomaan kasvuun, kun vielä lisätään verkkokaupan ja uusien mallistojen myynnin pettymykset on kurssireaktio ollut oikeutettua. Miksi sitten päädyin sijoittamaan H&M:n osakkeeseen kaiken näiden pettymysten jälkeen? Uskon yhtiön suunnan muuttuvan tulevien vuosien aikana. Minulla ei ollut yhtään suoraa sijoitusta vaatealaan ja uskon ihmisten tarvitsevan vaatteita myös jatkossa. Ihmisten kuluttajakäyttäytyminen on suuntautunut osittain kertakäyttö vaatteisiin eli haetaan tiettyä tilaisuutta varten vaatteet halvalla ja sen jälkeen jätetään ne kaappiin roikkumaan. Tässä kategoriassa H&M edustaa kärkipäätä. Omat kulutustottumukset eivät edusta tätä suuntaa vaan ostan mieluummin kestäviä laadukkaita vaatteita harvemmin. Yritys on terävöittänyt strategiaansa ja sen jalkauttaminen ottaa aina oman aikansa ja lisäksi yrityksen johto on viime aikana tankannut osaketta.

Kirjoitan Cityconista ja Tikkurilasta myöhemmin, kunhan osto-ohjelma alkaa toteutua suunnitellusti.

Kvartaalin aikana sijoitusvarallisuus kasvoi reilulla 7k€ johtuen pääosin sijoitusasuntojen lainojen lyhennyksistä, uusista sijoituksista ja pienestä arvon noususta. Kokonaisvarallisuus ylitti kvartaalin aikana 200k€ rajan. Rajan ylittämistä on tarkoitus juhlistaa suuntaamalla saatu palkankorotus kokonaisuudessaan sijoittamiseen.



20.2.2018

DIY korkosuojaus


Korkojen nousua on huudeltu ja osittain varmasti myös pelätty jo jonkin aikaa. Euroopan keskuspankki on paaluttanut tavoitteeksi noin 2% inflaation ja korkoja tuskin lähdetään nostamaan agressiivisesti ennen tämän rajan ylittymistä. Suomen inflaatio ennusteet vuodelle 2018 osuvat 1,0-1,5% haarukkaan ja keskiarvo on 1,28%. Vuoden 2019 ennuste on tällä hetkellä luokkaa 1,5%.
Korkojen nousuun suoraan vaikuttava Euroalueen inflaatio oli tammikuussa 2018 1,3% ja Euroopan keskuspankin ennuste on koko vuodelle 1,5% ja ensi vuodelle 1,7%. Tämä ei viittaa siihen, että EKP olisi ohjauskorkoa aivan hetkeen nostamassa, mutta trendi on selvästi koron nousua ennakoivaan suuntaan.
Mitä koron nousu tarkoittaa velalliselle ja mihin olisi syytä varautua?

Lyhykäisyydessään nouseva korko tarkoittaa isompia korkokuluja korontarkistuspäivästä lähtien. Pankille maksettava lainanlyhennyksen suuruus tulee jossain vaiheessa kasvamaan eli pankki on vailla sinulta suurempaa lainanlyhennystä, ellet ole sitonut lainaasi kiinteää korkoa tai kiinteään tasaerään (jolloin laina-aikasi pitenee). Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että korkojen nousuun tulee varautua ennen niiden nousemista. Korkojen nousuun voi varautua useammalla tavalla. Voit vaihtaa kiinteään korkoon tai ostaa pankin myymän korkosuojauksen eli korkokaton tai korkoputken.

Onko muita vaihtoehtoja suojautua?

Uskon itse siihen, että pankkien myymät tuotteet ovat heidän itsensä kannalta suotuisia ainoastaan heille itselleen. En usko, että pystyn tässä pöydässä pelaamaan korttejani niin hyvin, että jäisin voitolle heidän ylivertaisen laskenta- ja analyysi edun johdosta. Onneksi minulla on hihassa yksi ylimääräinen ässä, jonka voin riipaista pöytään tässä vaiheessa - itse tehty korkosuojaus.

Itse rakennettu korkosuojaus

Konsepti on varsin yksinkertainen ja äärimmäisen kustannustehokas. Maksat itsellesi suojaa tulevaisuuden varalle.

Lähestytään itse rakennettua korkosuojausta esimerkki laskelman kautta.
Lainaa 100 000 eur
Laina-aika: 10 vuoden annuiteettilaina
Lainan tiedot: 0,5% marginaali (negatiivinen viitekorko ei pienennä marginaalia), 200€ perustamiskulu, 2€ lainanhoitokulu ja 12kk euribor.

Laskelma on toteutettu käyttäen korkolaskuria. 

Nykyinen korko eli lähtötilanne:
Jos haluat varautua 2% korkoon, säästä silloin kuukausittain nykyisen koron ja 2% koron erotuksen kuukausittain: 946,37 eur – 858,18 = 88,19 eur
Mikäli haluat varautua 3% korkoon, säästät silloin kuukausittain 134,35 eur.
Riskinä tässä on tietenkin, että jos valitset liian pienen varautumistason ja korot nousevat nopeasti sen yli niin joudut turvautumaan säästöihisi liian nopeasti ja ne loppuvat kesken laina-ajalla. Tällä hetkellä pankit myyvät 10- vuoden kiinteää korkoa vähän reiluun 1,5% hintaan eli heidän olettamuksen mukaan korko ei tulisi nousemaan juuri tuon tason yläpuolelle seuraavan 10-vuoden aikana.
Paras puoli tässä on ehdottomasti se, että mikäli korot eivät nousekaan laskemallesi tasolle niin voit maksaa halutessasi lainan ennakkoon takaisin tai käyttää säästössä olevat rahat johonkin muuhun.

Lopuksi vielä pieni varoituksen sananen: En myöskään aivan ensimmäiseksi suosittelisi sijoittamaan säästettyä summaan osakkeisiin tai rahastoihin, sillä jos korot nousevat niin olettavaa on pääomien siirtyminen juuri näistä tuotteista korkojen suuntaan ja sen seurauksena tulemme mahdollisesti todistamaan osakkeiden arvon laskua.

2.1.2018

Velkavivun 2017 neljännen kvartaalin osavuosikatsaus

Vuoden 2017 neljännen kvartaalin tapahtumat kiteytetysti:

Rahasto ja ETF-kuukausisäästöt toteutuivat suunnitelman mukaisesti
Ostot: Gofore, Terveystalo, Oriola ja Rapala
Myynnit: Gofore, Terveystalo ja Nokia

Vuosi 2017 tullaan muistamaan lukuisista listautumisista, Bitcoin hypestä ja kannabisosakkeiden esiinmarssista.  Me pienempää riskitasoa hakevat ja vähän pidemmällä tähtäimellä varallisuuden kasvattamista haikailevat muistamme vuoden suotuisasta arvon noususta osakemarkkinoilla. Kuten ostoista ja myynneistä näette myös minä osallistuin IPO-ralliin, mutta pyrin valitsemaan sellaisia yrityksiä joiden listautumisen takana ei olisi pelkkä entisten omistajien rahastus. Päädyin kuitenkin myymään Terveystalon kaikki osakkeet ja suurimman osan Goforen osakkeista ensimmäisenä kaupankäyntipäivänä ja kääräisemään pienet pikavoitot. Olen pitkin vuotta miettinyt oman strategian jalostamista ja sijoitussuunnitelman päivittämistä, mutta ultimaattista totuutta en ole vielä löytänyt. Minun kohdalla tämä tarkoittaa suurelta osin sitä, että jatkan kuukausittaista säästämistä valittuihin rahastoihin ja ETF:iin, mutta pientä lisämaustetta tulen hakemaan mahdollisilla suorilla osakeostoilla käteispuskurin kasvattamisen sijasta.

Hajautusta saa rahastoihin ja ETF:iin sijoittamisen myötä jo ihan riittävästi, joten sitä ei tarvitse suorilla osakesijoituksella enää hakea vaan voi keskittyä poimimaan omiin mieltymyksiin ja tavoitteisiin sopivia osakkeita. Ostokohteiden valinnassa joutuu varmasti käymään jatkossakin mentaalista taistelua. Tällä taistelulla tarkoitan markkinapsykologian vaikutusta osakevalintoihin. Esimerkkinä voisi mainita Rapalaan sijoittamisen. Ostin kyseistä osaketta pieniä eriä kesällä ja nyt joulukuussa lisäsin omistusta. Onko tämä sitten klassinen putoavan puukon tavoittelu eli ylipääsemätön halu pienentää keskihinnan muodossa tehtyä ”virhettä” vai aitoa uskoa yrityksen parempaan tulevaisuuteen uuden strategian myötä?

Uskon yrityksen vahvaan markkina asemaan, brandiin ja uuden strategian tuomaan käänteeseen. Sitä milloin käänne tapahtuu en luonnollisesti pysty sanomaan, mutta ostamalla pienempiä eriä yhden kertasijoituksen sijaan saatan alentuneen keskihinnan myötä osua lähemmäs käännehintaa. Toinen esimerkki on Oriolaan sijoittaminen, jossa uskon toiminnanohjausjärjestelmän aiheuttaneiden toimitusongelmien olevan tilapäinen häiriö ja niiden korjaantumiseen ajan kuluessa. Näen myös Oriolan ja Keskon yhteistyön olevan oikea toimenpide jos ja kun apteekit vapautuvat nykyisestä säädellystä mallista vapaampaan kilpailuun.

Kvartaalin aikana sijoitusvarallisuus kasvoi reilulla 5k€ johtuen pääosin uusista sijoituksista ja sijoitusasuntojen lainojen lyhennyksistä. Kokonaisuutena kehitys koko vuoden osalta on ollut kyllä poikkeuksellisen suotuista, mutta aikaisemmin tänä vuonna elätelty toive varallisuuden 200k€ rajan ylityksestä siirtyi valitettavasti vuodelle 2018.

Vuoteen 2018 on tarkoitus lähteä back to basics teemalla:
  •    Passiivisesti suoraan osakkeisiin sijoittavien rahastojen kasvuosuudet
  •    Korkojen nousuun varautuminen asuntosijoituksessa
  •    Jatkuva oppiminen ja itselle sopivimman strategian jalostaminen

10.12.2017

Strategiaruletti

Olette varmaan kiinnittäneet huomiota, että moni blogin pitäjä on aloittanut ensin indekseillä ja sitten jonkin ajan kuluttua vaihtaneet strategiaa? Kokemuksen kartuttua ollaan ylituoton toivossa uskottu ensin kasvuyhtiöihin, seuraavaksi saarnattu momentum- ja arvostrategiaa ja lopuksi strategiaruletti on saattanut pysähtyä osinkoaristokraatteihin. Pörssiä ohjaa vahvasti ahneus ja pelko eli jos jostain on saanut tuottoa niin rahat ohjautuvat sinne ja jossain vaiheessa myydään kurssilaskun tai lisätappion pelossa. Kirjoitin jossain vaiheessa, että rahastot ja indeksit ovat porttiteoria näkemyksen ottamiseen. Usko omiin kykyihin kasvaa ajan kanssa ja oman tietämyksen lisäännyttyä ollaan valmiita sijoittamaan suoraan osakkeisiin parhaaksi katsomallaan strategialla. Näen tämän aivan luonnollisena ilmiönä ja todellisuudessa ylituottoa on tarjolla markkinoilla, mutta henkilökohtaisesti en usko omiin kykyihini voittaa markkinaa pitkässä juoksussa. Tämä ei kuitenkaan poista sitä takaraivossa kummittelevaa ajatusta, että josko kuitenkin yrittäisin ainakin pienellä panostuksella. Näin tulee myös varmuudella tapahtumaan, jos löydän sopivia ostokohteita.


Mietin omia tavoitteita ja kohteita vuodelle 2018 ja päädyin jonkin asteiseen kompromissiin, johon siirryin jo vuoden 2017 kesällä. Säästän edelleen kuukausittain 50% rahastoihin ja indeksiin sekä toisen 50% joko pistän puskurirahastoon tai sijoitan suoraan osakkeisiin. Jätän takaoven tarkoituksella auki mahdolliselle kurssilaskulle ja samalla varaudun korkojen nousuun sijoitusasuntojen lainojen osalta. Tarkempi jaottelu on nähtävillä Tavoitteet välilehdellä.

Lähtökohtana oli sopiva maantieteellinen ja ajallinen hajautus ja koin onnistuneeni siinä suhteellisen hyvin. Suurin paino tulee olemaan USA:ssa, vaikka kasvu sielläkin on jatkunut jo pitkään ja keskuspankki on karsimassa tukitoimia sekä nostamassa ohjauskorkoa. Yhtiöiden tulokset ovat kuitenkin olleet suhteellisen hyvällä tasolla ja suuret yhtiöt toimivat globaaleilla markkinoilla ympäri pallon. Uutena salkkuun valitsin Warren Buffetin luotsaaman Berkshire Hathaway:n. Pienenä selvyytenä on syytä varmaan mainita, että valitsin kyseisen yhtiön B-sarjan. A-sarja olisi toki ollut kiva, mutta yhden osakkeen arvo on karvan alle 300 000 USD eli aivan kuukausittain suoritettavaan ostoon ei omat nappulat riitä. En keksinyt yhtään vastaväitettä kysymykseen miksi en sijoittaisi kyseiseen osakkeeseen? Tätä paperia saa harvoin halvalla, joten ajallinen hajautus lienee se fiksuin tapa hankkia kyseistä yhtiötä. BRK.B:n kuukausittaiset ostot toteutan Degiron kautta, jolloin kustannukset jäävät siedettävälle tasolle.

Eurooppalaiset sijoitukset toteutan Nordnetin kautta raapien rusinat pullasta. Jatkan superrahastojen kuukausisijoittamista ja lisäksi uutena mukaan tulee Euro Stoxx 50 ETF. Rusinat pullasta vertaus tarkoittaa tässä yhteydessä luonnollisesti mahdollisimman pieniä kuluja riittävällä hajautuksella. Seligson rahastoyhtiö jatkaa myös mukana kahden rahaston voimin. Russian Prosperity ja Global TOP25 Brands ovat valintani heidän valikoimastaan.

En itse keksinyt miksi tätä omaa strategiaani voisi kutsua, mutta jos saat sen sorvattua johonkin strategian määritelmään niin laita ehdotuksesi kommenttikenttään.

24.11.2017

Härkä, jäitä kypärään! Terveisin, Karhu

Elämme oikein mukavaa nousukautta ja tämä riemuhan on kohta jatkunut vuoden 2012 puolesta välistä tähän päivään saakka muutamaa aivastusta lukuun ottamatta. Nousukaudet on kestänyt laskukausia pidempään menneisyydessä, mutta on syytä pitää mielessä se fakta, että olemme jälleen päivän lähempänä seuraavaa laskukautta. Merkkejä huipusta on kuitenkin ollut minun mielestä selvästi nähtävillä kuluvan syksyn aikana. Pörssiin on listautunut lukuisia uusia yrityksiä, sijoittamisesta kirjoittelu on yleistynyt iltapäivälehdissä, kurssit rikkovat ennätyksiä ja lisäksi sijoituksissa onnistuneet ovat saaneet guru-liitteen eteensä haastatteluissa.

Muistan ensimmäiset osakeostoni ja sen pakottavan tunteen seurata kurssien liikeitä päivittäin. Hyvältähän se tuntuu, kun osakkeet ovat vihreällä ja pörssikurssit osoittaa kohti koillista. Onnistumiset luonnollisesti ruokkivat itseluottamusta ja tulee halu tehdä lisää kauppoja, koska rahan makuuttaminen nollakorkoisella tilillä on täysin järjetöntä jos toisaalla saa useamman prosentin tuoton. Keskustelupalstoilla muutaman päivän laskut nimetään alennusmyynneiksi ja ne nähdään vain ja ainoastaan hyvinä paikkoina tankata lisää osakkeita. Tähän väliin kirjoitusta tulee se klassinen ja kaiken kivan pilaava tylsä sana - mutta.

Kurssien nousu voi tietenkin jatkua tästä hetkestä ikuisuuteen, mutta sen todennäköisyys on täysin olematon. Oletko koskaan uhrannut ajatusta sille, miten reagoit jos kurssit kääntyvätkin laskuun? Tartutko rohkeasti tippuvaan puukkoon ja tankkaat ”alennuksesta” lisää? Entä jos kurssit laskevat vielä ja käteispuskurisi alkaa olla käytetty? Otat tietenkin velkavipua, koska kurssit eivät voi enää laskea? Mutta valitettavasti ne voivat vielä laskea lisääkin. Tuleeko sinulle siinä vaiheessa mieleen kuningas idea ja myyt osakkeet, jotta voit ostaa ne halvemmalla takaisin? Mutta entä jos tämä ajoitus ei onnistukkaan? Ostat osakkeet takaisin liian aikaisin ja kurssit jatkaa laskuaan. Heität mahdollisesti pyyhkeen kehään ja myyt kaikki pois etkä halua koskaan kuulla puhuttavan osakkeista.

Jos olet tullut ensimmäistä kertaa markkinoille viimeisen parin vuoden aikana, niin nyt olisi jo korkea aika miettiä miten on järkevintä toimia jatkossa. En kehoita ketään myymään salkkua tyhjäksi ja odottavan kädet näppäimistöllä romahdusta vaan yritän rohkaista pitämään pään kylmänä ja miettimään eri tilanteita ennakolta. Sijoittamalla sinun varallisuutesi kasvaa pommin varmasti pitkässä juoksussa, kunhan vältät pahimmat karikot ja virheet. Tähän meneillään olevaan nousukauteen kerkeää varmasti mukaan. Hyviä kohteita ja tilaisuuksia tulee varmasti vastaan myös tulevaisuudessa, joten miksi uhrata varma varallisuuden kehittyminen kaikki mulle heti nyt tyyppisellä asenteella?

Kolme tipsiä, joita noudattamalla sinun varallisuus kasvaa varmasti tulevaisuudessa:

1. Sijoita pitkäjänteisesti ja minimoi kulut.
Luovu pikavoittojen tavoittelusta ja aseta tähtäin pidemmälle 5-20. vuoden päähän. Vältä pienien pörssierien ostoja ja ylihintaisia sijoitustuotteita. Voit myös siirtyä pienikuluisiin rahastoihin, indekseihin, ETF:iin tai kerää sijoitettavaa summaa niin kauan, että kulut jäävät alle 1% sijoitettavasta summasta.

2.  Opiskele koko ajan lisää.
Netistä löydät paljon tietoa ja kirjastosta saat lainattua sijoittamiseen liittyviä kirjoja maksutta. Voit koko ajan tulla paremmaksi sijoittajaksi ja kehittyä sijoittamiseen liittyvissä asioissa. Jos et guru-luokkaan päätyisikään niin perehtymällä pienennät merkittävästi riskiä tehdä isoja virheitä ja pysyt riittävän etäällä karikoista ja sudenkuopista.

3. Tee oma sijoitussuunnitelma ja pysy siinä.
Jos sinulla ei vielä ole suunnitelmaa niin tee se nyt. Yksinkertainen strategia on parempi kuin ei strategiaa lainkaan. Yksinkertaisemmillaan riittävät tiedot ovat: Mihin sijoitan, mihin hintaa / kuinka paljolla, millä aikavälillä ja perustelut miten päädyit valitsemaan juuri kyseisen tavan toimia.

Esimerkiksi: Sijoitan 100 eur kuukausittain vuonna 2018 pienikuluiseen OMX25 indeksiin. Valitsin OMX25 indeksin, koska saan helposti tietoa indeksin osakkeista eri lähteistä ja uskon Suomen talouskasvun jatkuvan ja sen näkyvän parantuneina tuloksina pörssiyhtiöissä.



8.11.2017

Laiskan sijoittajan S&P500 strategia

Tässä alkaneen marraskuun ratoksi aloin pohdiskelemaan sijoitusstrategian radikaalia yksinkertaistamista. Lueskelin Seligsonin neljännesvuosikatsauksen pääkirjoitusta ja mieleen tuli keskittää koko kuukausittainen säästäminen ainoastaan S&P500, josta löytyy hyvin dataa ja hajautus tulisi kuitenkin  hoidettua lähes kaikilta muilta osin paitsi maantieteellisesti. Onko tämä nykyään enää edes tarpeellista, sillä markkinat ovat globaalit ja laineilla on tapana lyödä läpi maailman jos isompia heilahduksia tulee. Strategia olisi ainakin yksinkertainen, kustannustehokas ja siinä olisi todella helppo pysyä.

Tämähän olisi tietenkin todella tylsä strategia eikä siinä pääsisi sähläämään omiaan, mikäli joka kuukausi survoisi saman summan S&P500 ETF:aan. Mielestäni nykyisillä kursseilla koko summan laittaminen kuukausittain ei tunnu järkevältä vaihtoehdoilta. Tähän mietin ottaa mukaan esimerkiksi Morningstarin datan ja määrittelisi kriteerit miten suurella summalla kuukausittain ostot tapahtuisivat eli jos mittarit näyttäisi ylihintaa niin ostot olisivat esimerkiksi vain 20% kuukausittain sijoitettavasta pääomasta ja loput kuukausittaisesta summasta laitettaisiin käteispuskuriin odottamaan edullisempia aikoja. Ja puolestaan jos ETF näyttää valittujen tunnuslukujen puolesta halvalta niin kuukausittain sijoitettavaa summaa voisi korottaa käteispuskuria syömällä yli 100%:n. Sijoittajan laiskuudesta riippuen muutoksia prosentteihin voisi tehdä kuukausittain, kvartaaleittain tai puolivuosittain.

Vihkoonhan strategian saisi vedettyä ainoastaan jos osakepaino jää liian pieneksi tai määrittelee käytettävät tunnusluvut väärin jääden sen johdosta parhaiten tuottojen kuukausien kelkasta. Taidan kuitenkin jossain välissä tutkia löytyisikö sopivaa dataa laskelman tekemiseen helposti ja millaiseksi tuotot muodostuisivat miettimälläni strategialla versus joka kuukausi täsmälleen saman summan sijoittamalla S&P 500:aan. Vai oletko sitä mieltä, että juuri yrityksessä markkinoiden ajoitukseen koko homma karahtaa kiville?



9.10.2017

Velkavivun kolmannen kvartaalin osavuosikatsaus

Vuoden 2017 kolmannen kvartaalin tapahtumat kiteytetysti:

Kvarttaalin aikana tuli myös lainat kilpailutettua ja tämä operaatio kyllä maksaa itsensä takaisin. Hivenen vaivaa se vaatii, mutta kyllä siinä tuntipalkoille pääsee. Pankeilla tuntuisi olevan päällä kilpailu laina-asiakkaista eli nyt on otollinen aika kilpailuttaa lainat. Suosittelen ehdottomasti kilpailutusta, mikäli marginaalisi on 1% pinnassa. Kannattaa kysäistä tarjous parista kolmesta pankista ja sen jälkeen viedä paras tarjous nykyiseen pankkiisi ja keskustella mihin hintaan laina sieltä irtoaisi. Mikäli oma pankki antaa saman tai paremman tarjouksen niin sitten vielä kysely parhaasta ei nykyisestä pankista, että löytyykö halua uuden asiakkaan saamiseen. Muistakaa myös neuvotella muistakin asioista kuin pelkästä marginaalista. Lainanperustamiskulu, viitekoron ilmainen vaihto ja mahdollisuus kuluttomaan lyhennysvapaaseen kannattaa ottaa esille.

Pyörähdin myös Arvopaperin järjestämillä Rahapäivillä ja ilokseni huomasin, että mukana oli myös nuoria sijoittajia. Yleisö kyllä koostui pääosin senioriväestöstä, mutta syy tähän saattaa olla myös ajankohta (arkena työaikana) eikä nuoremmilla välttämättä ole mahdollisuutta osallistua siihen aikaan. Sijoittaminen on ollut minun silmääni vahvasti esillä mediassa ja uusia bloggareita on tullut mukaan kiitettävästi. Tähän kun vielä yhdistetään listautumisbuumi niin voisi veikata ihan mutupohjalta, että rynnistämme kohti syklin huippua. Tämähän ei tietenkään tarkoita sitä, että nousu ei voisi jatkua vielä pitkään, mutta itse olen ainakin alkanut kerätä käteiskassaa normaalin kuukausittaisen säästämisen ohella. Pieniä humputteluja on tullut kyllä tehtyä, että mieli pysyisi virkeänä syksyn pimenevissä illoissa.


Kvartaalin aikana sijoitusvarallisuus kasvoi noin 6k€ johtuen pääosin lainanlyhennyksistä ja uusista sijoituksista. Pienet kurssinousut tasoittuivat miinuksen muodossa, kun yhden sijoitusasunnon remonttilaina jyvitettiin. Kokonaisuutena kehitys on kuitenkin positiivinen ja viime kvartaalissa elätelty toive varallisuuden 200k€ rajan ylityksestä on vielä hengissä tämän vuoden aikana.